Kenelle, kuinka paljon ja millä perusteilla? Mikä on oikein ja mikä on kohtuullista? Vastaukset näihin kysymyksiin määrittävät sen, millainen on sosiaaliturvan kattavuus ja taso sekä legitimiteetti kansalaisten silmissä. Näistä lähtökohdista tarkastelimme Yhteiskuntapolitiikka -lehden (2017 numero 6) artikkelissamme suomalaisten mielipiteitä eläketurvan järjestämisperiaatteista vuosina 1994 ja 2016.
Kyseisinä vuosina kerättyjen mielipideaineistojen perusteella etsimme vastausta siihen, millaisten perusperiaatteiden varaan suomalaisten mielestä eläketurva tulisi rakentaa. Yleisellä tasolla tavoitteemme oli vastata vertailevia hyvinvointitutkijoita askarruttaneeseen ”muna vai kana” -kysymykseen, ovatko hyvinvointi-instituutiot muovautuneet ihmisten halujen, vaatimusten ja toiveiden mukaan vai onko niin, että instituutiot muuttuvat ja samalla muokkaavat kansalaismielipiteitä?
Instituutiot ajattelevat puolestamme
Eläketurvan järjestämisperiaatteissa institutionaalista muutosta on tapahtunut etenkin peruseläketurvassa. Vuosien 1994 ja 2016 välillä luovuttiin kansaneläkkeen jokaiselle maksettavasta pohjaosasta. Tällöin luovuttiin myös kansaneläkkeiden universalismista ja siihen liittyneestä aritmeettisen tasa-arvon eetoksesta; siirryttiin tuloharkintaiseen kansaneläkkeeseen. Tätä periaatteellista siirtymää vuoden 2011 takuueläke vahvisti entisestään. Institutionaalinen muutos näkyy myös mielipiteissä: kaikille yhteisen pohjaosan kannatus on romahtanut vuoden 1994 kyselyn 76 prosentista 33 prosenttiin vuonna 2016.
Toki myös työeläkejärjestelmässä on tapahtunut muutoksia vuosien 1994 ja 2016 välillä, mutta ne ovat noudatelleet niitä perusperiaatteita, joiden pohjalle työeläkejärjestelmä on rakennettu: ansiot, vakuutusmaksut ja työvuodet ovat pysyneet jatkuvasti eläkkeen määräytymisen perusteena. Ehkä juuri tästä pysyvyydestä johtuen työeläkkeitten määräytymisperiaatteita koskevissa mielipiteissä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia vuosien 1994 ja 2016 välillä.
Liittyen tutkimuksemme metakysymykseen mielipiteiden ja instituutioiden välisestä suhteesta, tulkinta lienee ainakin aihetodisteellisesti selvä. Tuskin mielipiteet vuodesta 1994 vuoteen 1996, jolloin kansaneläkkeen universaalisuus katosi, muuttuivat kovinkaan paljoa mihinkään suuntaan. Sen sijaan institutionaalinen muutos muutti vähitellen vuoteen 2016 tultaessa suomalaisten näkemyksiä siitä, mikä on oikein ja kohtuullista. Instituutiot toimivat ja ajattelevat puolestamme!
Edut työhistorian ja vakuutusmaksujen mukaan
Tutkimuksemme tuloksissa on havaittavissa mielipidekyselyille ominainen piirre. Kysyttävien asioiden arvolataukset saavat aikaan näennäisen ristiriitaisia tuloksia. Suomalaisten mielipiteissä sekoittuvat vahva meritokraattinen eetos, jossa työstä on palkittava ja vakuutusmaksunsa maksaneille tulee maksaa suurempia etuuksia. Samaan hengenvetoon tuloihin sidottuihin etuuksiin suhtaudutaan varauksellisesti. Miten näin erilaisia legitimaatioperusteita voidaan sovittaa yhteen?
Työhistoriassa korostuu meritokratian ajatus siitä, että ahkeraa muurahaista on palkittava yritteliäisyydestään. Maksuperusteisuuden vahva legitimiteetti puolestaan liittyy vakuutusperiaatteen hyväksymiseen. On vaikea kiistää suurenkaan eläke-edun oikeutusta, jos siitä on työikäisenä maksanut asianmukaisesti suuria eläkevakuutusmaksuja.
Edellä kuvatut meritokraattiset elementit saavat siis vahvan kannatuksen, mutta tulosidonnaisuuteen suhtaudutaan paljon varauksellisemmin. Miksi?
Vastausta voidaan hakea katsomalla tulonjakoa koskevia mielipiteitä. Suomalaiset esimerkiksi pitävät muita pohjoismaalaisia enemmän maansa tuloeroja liian suurina ja vaativat voimakkaammin tulojen uudelleenjakoa. Koskapa tulosidonnaisuuden tulkitaan pitävän yllä tuloeroja, sen koetaan olevan pahasta.
Ristiriitaiselta vaikuttavaan tulokseen, jossa kansalaisten mielestä suuret eläkevakuutusmaksut ovat oikeutettu ja suuret tulot epäoikeutettu peruste maksaa suuria eläkkeittä, näyttää loppujen lopuksi löytyvän loogisia selityksiä.
*Blogikirjoitus on osa Strategisen tutkimuksen rahoittamaa WIP-hanketta (#293120).
