Tuloerojen ja köyhyyden kasvu näkyy myös tilastoissa

Tuloerojen kehitystä on tutkittu enimmäkseen vuositulojen perusteella. Laaja yksimielisyys on siitä, että vuosituloihin perustuvien tuloerojen ja köyhyystarkastelujen rinnalle on tuotettava tietoa yksilöiden ja kotitalouksien pitkän aikavälin tuloista ja siihen liittyvistä tuloeroista. Konsortiomme ’Työ, tasa-arvo ja julkisen vallan politiikka’ on osa Strategisen tutkimuksen neuvoston Tasa-arvoinen yhteiskunta -ohjelmaa, jossa hyödynnämme laajasti myös tulonjaon pitkittäisaineistoa.

Tuloerojen kasvu on saanut viime aikoina paljon huomiota (Piketty ja Saez 2014). Teollisuusmaissa eriarvoisuus kääntyi selvään kasvuun 1980-luvulla ensin Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa. Muualla kasvun voimakkuudessa ja ajoituksessa on ollut eroja. Suomessa tuloerot kasvoivat voimakkaasti 1990-luvun puolivälistä vuoteen 2000. Tällöin tuloerojen kasvu oli OECD maista nopeinta. Tuloerojen kasvussa tapahtui notkahdus vuonna 2001, sen jälkeen kasvu jatkui vielä vuoteen 2007 asti, kuitenkin hitaammin. Tämän jälkeen kehityksessä on ollut pientä vaihtelua ylös- ja alaspäin. Tuloerot ovat kuitenkin jääneet selvästi 1990-luvun puoliväliä korkeammalle tasolle. 2000-luvun alussa saavutettiin taso jäi jotakuinkin pysyväksi finanssikriisistä huolimatta.

Suomessa, kuten muuallakin kehittyneissä maissa, tuloerojen kasvu näkyy suurelta osin huipputuloisten, tulonsaajien ylimmän prosentin, tulojen kasvuna. Ylimmän tulokymmenyksen jäljelle jäävän osan (yhdeksän prosentin) tulokehitys on ollut huomattavasti maltillisempaa. (Kuvio 1) Ylimpien tulonsaajien tulojen kasvun taustalla on Suomessa ollut pääomatulojen kasvu. (Riihelä ym. 2010, 2015) Tämä näkyy selvästi myös varallisuuserojen kasvuna (Törmälehto, 2015).

Kuvio 1. Tulojen kehitys eri tulotasoilla 1990–2014

Aineistolähde: Tulonjakotilaston palveluaineisto 1990–2014, Tilastokeskus.
Lähde: Riihelä ym. 2015, päivitetty.

Edellä esitetyt havainnot perustuvat vuosittaisiin poikkileikkaustietoihin. Ne eivät välttämättä kerro henkilöiden tulokehityksestä pidemmällä aikavälillä. Henkilöllä saattaa olla ”pienet” tulot yhtenä vuotena, mutta ”suuret” tulot toisena. Vuositiedot eivät ota huomioon yksilötasolla havaittavaa tulojen vaihtelua, ns. tuloliikkuvuutta. Perinteistä, vuositason tietoihin perustuvaa, tulonjakotutkimusta onkin ajoittain kritisoitu juuri tuloliikkuvuuden unohtamisesta.

Laaja yksimielisyys on siitä, että vuosituloihin perustuvien tuloerojen ja köyhyystarkastelujen rinnalle on tuotettava tietoa yksilöiden ja kotitalouksien pitkän aikavälin tuloista ja siihen liittyvistä tuloeroista ja köyhyyden pitkittymisestä. Pitkittynyt köyhyys edellyttää tietysti toisenlaisia politiikkatoimia kuin lyhytkestoinen köyhyys. Lyhytkestoisen köyhyyden lieventämiskeinona toimii sosiaaliturvan etuustason ylläpitäminen. Pitkittyneen köyhyyden lieventämiseksi tarvitaan täydentäviä koulutus-, aktivointi- ja tukitoimia, joilla edistetään köyhyydestä irtautumista ja estetään köyhyyteen ajautumista.

Tietoa koko väestöä koskevista yksilöiden ja kotitalouksien tuloista ja taustatiedoista pitkältä aikaväliltä on saatavissa verraten vähän. Tilastokeskus on muodostanut tulonjakoa kuvaavien otosaineistojen rinnalla koko väestöä koskevan tulonjaon kokonaisaineiston, joka perustuu hallinnollisiin rekistereihin. Aineiston alkamisvuosi on 1995. Se on ainoa tietolähde kuvaamaan pidemmän aikavälin keskituloihin perustuvien tuloerojen kehitystä tai esimerkiksi köyhyyden pitkittymistä ja toistuvuutta.

Tässä artikkelissa hyödynnän tutkimuskonsortiomme käytössä olevaa paneeliaineistoa vuodesta 1995 vuoteen 2012, jossa seurataan samoja henkilöitä 18 vuoden ajalta. Paneeli perustuu 10 prosentin otokseen Suomen väestöstä. Se sisältää otoshenkilön ja hänen asuntokuntansa rekisteritiedot tuloista ja eri taustatekijöistä (ks. Riihelä ym. 2012 ja Suoniemi 2013). Aineiston tulokäsitteet ovat samoja kuin Tilastokeskuksen tulonjaon kokonaisaineiston käsitteet.

Tulovaihtelusta johtuen pitkän aikavälin keskiarvona lasketut tulot jakaantuvat yksilöiden välillä tasaisemmin kuin vuositulot. Jos tulojen vuosittainen vaihtelu on suurta ja täysin satunnaista, voivat vuosittain havaitut tuloerot jopa kokonaan hävitä, kun siirrytään keskituloissa mitattujen erojen tarkasteluun (Atkinson ym. 1988). Kuviosta 2 vertaillaan vuosituloilla ja viiden vuoden keskimääräisillä tuloilla mitattuja tuloeroja Gini-kertoimen avulla. Siinä havaitaan, että tuloliikkuvuus tasoittaa tuloeroja, mutta selvästi on myös pysyvyyttä tuloasemissa. Aikaisemmat tutkimukset osoittavat, että pysyvyys on kasvanut sekä alimmassa että ylimmässä tulokymmenyksessä. Lisäksi pysyvyys ylimmässä tulokymmenyksessä on suurempaa kuin alimmassa. (Riihelä & Suoniemi 2015) Keskituloissa mitatut tuloerot ovat kasvaneet periodiin 2005–2009 asti. Sen jälkeen tuloerot ovat pysyneet lähes muuttumattomina.

Kuvio 2. Gini-kertoimet vuosittaisilla ja viiden vuoden keskituloille

Aineistolähde: Paneeliaineisto 1995–2012, Tilastokeskus.
Lähde: Riihelä & Suoniemi, 2015, päivitetty.

Vuosittaisista tuloista ei saa selville sitä, onko asema tulojakaumassa pysyvää vai tilapäistä. Sama pätee siis myös vuosituloihin perustuvissa köyhyystarkasteluissa. Vuosituloilla mitattuna köyhyysriski kasvoi 8 prosentista 14 prosenttiin vuosien 1995 ja 2008 välillä, kun köyhyysrajaksi määritellään 60 prosenttia mediaanitulosta. Vuonna 2014 köyhyysriski oli 12,5. (Tilastokeskus 2016) Pitkällä aikavälillä köyhyys koettelee kuitenkin useampaa henkilöä kuin yksittäisen vuoden köyhyysriski antaa ymmärtää. Köyhyys voi olla lyhytkestoista ja koskettaa useampaa henkilöä tai se voi olla pitkäkestoista, mutta harvempia koskettavaa.

Kuviossa 3 tarkastellaan köyhyyden pitkittymistä eripituisten köyhyysjaksojen perusteella. Köyhyyden kestoa tarkastellaan liukuvasti viiden vuoden ajanjaksoissa vuosina 1995–2012. Samanaikaisesti kun köyhyys on yleistynyt, ovat köyhyysjaksot pidentyneet. Niiden henkilöiden osuus, jotka eivät olleet kokeneet viiden vuoden aikana yhtään köyhyysjaksoa, pieneni viidellä prosenttiyksiköllä 13 vuodessa. Lyhytkestoinen köyhyys pysyi lähes muuttumattomana, mutta samanaikaisesti pitkittynyt köyhyys – viisi periodia viidestä – kasvoi 2,3 prosentista 5,5 prosenttiin. Vuosittaisten köyhyysriskien kasvu johtuu siis ennen kaikkea pitkittyneen köyhyyden kasvusta.

Kuvio 3. Köyhyysriski eripituisille köyhyysjaksoille

Aineistolähde: Paneeliaineisto 1995–2012, Tilastokeskus.
Lähde: Riihelä & Suoniemi, 2015, päivitetty.

Samalla, kun köyhyys on yleistynyt, väestö näyttää jakautuneen kahtia: ryhmään, jossa köyhyys on harvinaista ja ryhmään, jossa köyhyys pitkittyy ja on krooninen ilmiö. Köyhyys on sen keston suhteen syventynyt, vaikka vuositason tarkasteluissa köyhyyskuilu – köyhien tulojen etäisyys köyhyysrajasta – ei ole kasvanut.

Vuositulojen ja pidemmän aikavälin keskitulojen perusteella tehtävät päätelmät tuloeroista ja köyhyydestä ovat pitkälti samansuuntaisia. Pitkittäisaineistosta saatava tieto vahvistaa vuositason tarkastelusta saatavaa kuvaa ja tuo taustaksi vielä karumpaa tietoa köyhyyden pitkittymisestä, jolla on selvä yhteys tuloliikkuvuuden vähenemiseen.

Lähteet

Atkinson, A.B. & Bourguignon, F. & Morrison, C. (1988), Income Distribution and Wealth Inequalities, Earnings Mobility, European Economic Review, 32, 619–632.

Jenkins, S.P. & Van Kerm, P. (2011), Patterns of Persistent Poverty: Evidence from EU-SILC. Institute for Social & Economic Research, ISER Working Paper Series 2011–30.

OECD (2011), Growing Income Inequality in OECD Countries: What Drives It and How Can Policy Tackle it?, OECD Forum on Tackling Inequality, Paris, 2 May 2011, OECD.

Piketty, T. & Saez, E. (2014), Inequality in the Long Run. Science, 3446, 838–843.

Riihelä, M. & Suoniemi, I. (2015), Tuloliikkuvuus ja köyhyyden pysyvyys. Teoksessa Heikki Taimio (toim.) Hyvinvointivaltio 2010-luvulla – mitä kello on lyönyt? Palkansaajien tutkimuslaitos Raportteja 30, Helsinki 2015.

Riihelä, M. & Sullström, R. & Tuomala, M (2010), Trends in top income shares in Finland 1966–2007. Research Reports 157, Government Institute for Economic Research ja Tampere Economic Working Papers Net Series : 78/2010.

Riihelä, M. & Sullström, R. & Tuomala, M (2015), Veropolitiikka huipputulojen ja -varallisuuden taustalla – Onko Pikettyn kuvaama kehitys nähtävissä Suomessa? Teoksessa Heikki Taimio (toim.) Hyvinvointivaltio 2010-luvulla – mitä kello on lyönyt? Palkansaajien tutkimuslaitos Raportteja 30, Helsinki 2015.

Riihelä, M. & Sullström, R. & Suoniemi, I. & Tuomala, M. (2012), Antavatko vuosittaiset tulot harhaanjohtavan kuvan tuloerojen ja köyhyyden kasvusta? Talous & Yhteiskunta, 40:4, 15–20.

Suoniemi, I. (2013), Köyhyyden dynamiikka Suomessa 1995–2008. Eläketurvakeskuksen tutkimuksia 01/2013, Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimuksia 114.

Törmälehto, V.-M. (2015), Kuinka keskittynyttä varallisuus on? Tieto & Trendit, Talous- ja hyvinvointikatsaus 5/2015. Tilastokeskus.

Tilastokeskus (2016): Suomen virallinen tilasto (SVT): Tulonjakotilasto [verkkojulkaisu]. ISSN=1795-8121. tuloerot (kansainvälinen vertailu) 2014, 1 Pienituloisuuden kehitys Suomessa 1987–2014. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 12.12.2016]. Saantitapa: http://www.stat.fi/til/tjt/2014/01/tjt_2014_01_2016-03-18_kat_001_fi.html

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *